Tänään minusta tuntuu, kuin olisin viettänyt ihan tavallisen arkipäivän, niinkuin ns. "normaalit ihmiset". Monella varmaan särähtää korvaan tuo määritelmä normaaleista ihmisistä. Eihän kukaan ole täysin samanlainen kuin toinen ihminen, sillä meissä kaikissa on eroavaisuuksia. Mutta minä tarkoitin tällä määritelmällä lähinnä niitä, jotka käyvät töissä, heillä on terveitä ihmissuhteita, heillä on koti, johon mennä joka päivä ja he ovat integroituneet tähän yhteiskuntaan. Minun päiväni tänään tuntui melkein, kuin olisin yksi heistä. En kylläkään käynyt töissä tänään ja olen edelleen syrjäytynyt tästä yhteiskunnasta, mutta minusta tämä päivä on ollut askeleen lähempänä normaalia. 

Minulla piti olla tänään tapaaminen A-klinikalla, jossa tapaisin päihdetyöntekijäni Lapin Nuorisoasema Rompusta, A-klinikan vastaavan päihdetyöntekijän ja myös äitini olisi ollut paikalla. Olin odottanut tätä tapaamista jo monta viikkoa, koska meidän oli tarkoitus keskustella korvaushoidon aloittamisesta. Olen miettinyt jo pitkään, että aloittaisin korvaushoidon, koska olen käynyt useita vieroitus- ja katkaisuhoitoja, joiden jälkeen olen kuitenkin sortunut taas narkkaamaan. Mutta epäonnekseni tämä tapaaminen peruttiin tältä päivältä, ja uutta tapaamisaikaa saan odottaa jälleen monta viikkoa ainakin. Minua ottaa päähän tämmöiset tilanteet, mutta olen jo tottunut siihen, koska olen ollut pitkään päihteiden takia hoitosuhteessa ja hoitoihin pääsyyn saa aina odottaa pitkään. Resurssit päihdehoitoihin ovat rajalliset ja hoidettavia on paljon. Ennen odotusaika hoitoonpääsyyn tuntui tuskaiselta, kun yleensä hoitoon olen hakenut vasta sitten, kun ei enää jaksa päivääkään tätä p**kaa. Joskus olen jopa harkinnut itsemurhaa, kun odotusaika on ollut niin pitkä ja voimavarat loppuneet. Siitä huolimatta olen katkaisuhoidon jälkeen alkanut käyttää huumeita uudestaan, vaikka olen vannonut itselleni hoitoon lähtiessä, että en enää ikinä koukuta itseäni huumeisiin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Tarkoitukseni oli kylläkin kertoa teille huumeidenkäyttäjän tavallisesta päivästä ja siitä mikä teki tästä päivästä erityisen tavallisen. Eli ensin kerron teille, minkälainen on minun päiväni yleensä.

Yleensä herään vasta iltapäivällä, kun "normaalit ihmiset" tulevat jo töistä kotiin, niin silloin minun päiväni vasta alkaa. Herääminen on minulle vaikeaa ja kestää yleensä monta tuntia ennenkuin olen valmis tekemään mitään päivän askareita. Minun "aamuni" alkaa juomalla kahvia, polttamalla tupakan ja tietenkin "tärkein" eli vetämällä töötit (=injektoimalla huumausaineita verenkiertoon). Kun olen nämä asiat tehnyt niin lähden käyttämään koiraani lenkillä. Tästä asiasta soimaan ja ruoskin itseäni jatkuvasti, että koirani pääsee ulos niin myöhään, mutta se on jo itsekin omaksunut vastakkaisen unirytmini. Sen jälkeen juon vähän lisää kahvia, poltan vähän lisää tupakkaa ja vedän ehkä toisetkin töötit, vasta sitten voin sanoa olevani hereillä ja valmiina tekemään jotain. Päivän askareisiin kuuluu yleensä rahan ja huumausaineiden hankintaa. Muut askareet tehdään sen jälkeen, jos minulla sellaisia on. Kun huumeet on hankittu, menen takaisin kotiini ja lähden koiran kanssa lenkille. Loppu päivä meneekin telkkaria katsellessa ja koiran kanssa ulkoillessa. Joskus jaksan tehdä ruokaa ja ehkä jopa siivotakin. Tässä on näin lyhyesti minun normaali päivä, jos en ala vetämään piriä, sillä se tekee päivistäni ja viikoistani hyvin erilaisia. Kerron niistä joskus toisten. Nyt voin palata siihen, miksi edes aloin kirjoittamaan tätä artikkelia, eli mikä teki tästä päivästä erikoisen minulle mutta tavallisen muille. 

Heräsin tänään hieman aikaisemmin kuin yleensä. Näin pitkästä aikaa auringon paisteen. Minua harmitti kovasti se, kun äitini ilmoitti A-klinikan peruneen tapaamisen, mutta se ei vielä pilannut päivääni. En ollut kotona yötä, koska asuntooni tehdään putkiremonttia, niin olin ystäväni luona yötä. Tottakai poltin tupakan ja vedin töötit ensimmäiseksi, mutta kahvia en voinut keittää, koska sitä ei ollut. Siispä päätin lähteä polkemaan koiran kanssa kotiini juomaan aamukahvit. Minusta oli aivan ihanaa polkea raikkaassa syysilmassa ja auringon paisteessa samalla, kun koirani iloisena juoksi vierelläni. Kävimme kaupassa ennen kotiin menoa. Kotona meillä oli vastassa auki piikattu vessa ja esterata työmiehineen. Koirani ei ollut innoissaan äänekkäistä työkoneista. Minua kuitenkin piristi nähdä reipas komea työmies. Tuntui kuin itsekin olisin ollut töissä. Tapaan harvoin "normaaleja ihmisiä" ja ihmisiä yleensä, joten piristyin jutellessani miehelle, koska tunsin itseni "normaaliksi". Asuntoni oli siisti kylppäriremontistä huolimatta, koska tiskit olin tiskannut ja siistinyt asuntoni lähtiessäni eilen. Yleensä se on hieman sekaisin ja tiskejä iso läjä. Oli mukavaa keittää kahvit, kun ei tarvinnut ensin tiskata kuppia täyteen ahetussa tiskialtaassa. Ystäväni soitti minulle, että haluaisi tulla käymään kylässä, koska oli lähistöllä. Hän kävi juomassa kahvit ja samalla saimme tehtyä vähän "kauppaa". Hänen lähdettyään aloin tutkimaan erilaisia ilmaisblogeja, että mihin niistä tekisin oman blogini, jota olin suunnitellut jo jonkin aikaa. Olemme äitini kanssa visioineet blogien kirjoittamista huumeiden käytöstä. Tänään siis sain tehtyä itselleni blogisivut ja nyt olen melkein kirjoittanut tämän artikkelinkin. Toivottavasti edes joku kiinnostuu blogistani ja haluaa kuulla lisää. Minulla on todella suuri aloituskyvyn puute, joten olen innoissani, että sain tämän kirjoitettua. Kirjoittaminen auttaa minua käsittelemään asioita, jotka mietityttävät minua ja pääsemään niistä yli. 

Kiitos etukäteen kaikille, jotka vaivaudutte lukemaan blogiani. Olisin todella kiitollinen, jos voisitte jättää myös kommenttia kirjoituksistani. Haluan myös kehittyä kirjoittamisessa, joten minulle saa jättää kommenttia myös kirjoituksen rakenteesta ja kieliopista. Olipa ihanaa saada tämä kirjoitettua! Ihanaa tavallisen erikoista päivää teille kaikille!!! :) - IhanTavallinenTyttö